Usein kysyttyä
Olemme koonneet tälle sivulle asioita, joita meiltä usein kysytään. Mikäli et löydä näistä vastausta kysymykseesi, olethan yhteydessä asiakaspalveluumme niin autamme sinua.
Voit myös käydä lipunmyynnissä: Oulu10-palvelupisteessä.
Miksi bussit eivät noudata pysäkillä olevia aikatauluja?
Paperille tulostetut aikataulut kertovat bussin arvioidun ohitusajan. Pysäkeillä olevat näyttötaulut kertovat ennusteen, milloin bussi saapuu pysäkille. Ennuste perustuu bussin senhetkiseen sijaintiin ja arvioituun ajoaikaan pysäkille. Liikenteen sujuvuus ja mahdolliset ruuhkat vaikuttavat bussien ajoaikoihin, minkä vuoksi pysäkille ei aina ole mahdollista saapua aikataulun tai ennusteen mukaisesti. Pitkillä linjoilla on ajantasauspysäkkejä, joita ei ohiteta etuajassa. Ajantasauspysäkit ovat paikoissa, joissa busseilla on tarpeeksi tilaa tasata aikaa.
Mistä saan viimeisimmän aikataulukirjan?
Joukkoliikennejaoksen päätöksellä aikatauluja ei enää paineta. Linjakohtaisen aikataulun saa tarvittaessa myös jatkossa paperisena. Linjakohtaisia aikatauluja voi tulostaa joukkoliikenteen nettisivuilta tai pyytää paperille tulostettuna seuraavista paikoista (kirjastoilla on oma palveluhinnastonsa tulosteille):
- Haukipudas: Oulu10-piste
- Ii: kirjasto
- Kempele: kirjasto
- Kiiminki: Oulu10-piste
- Liminka: kirjasto
- Lumijoki: kirjasto
- Muhos: kirjasto
- Oulu: Oulu10-piste (Torikatu), BusinessAsema (Hallituskatu, ent. Posti-talo) ja Nallikari
- Oulunsalo: Oulu10-piste ja lentoasema
- Tyrnävä: kirjasto
- Yli-Ii: Oulu10-piste
- Ylikiiminki: Oulu10-piste
Ajantasaiset aikataulut näet aina Oulun joukkoliikenteen reittioppaasta.
Miksi bussit ajavat peräkkäin?
Samaa reittiosuutta kulkevien linjojen vuoroväli yritetään saada mahdollisimman tasaiseksi. Jos yhteisiä reittiosuuksia on runsaasti eri linjojen kanssa, tahdistus ei ole mahdollista kaikkien linjojen osalta. Suunnitellusta tasavälisyydestä huolimatta bussit ajautuvat toisinaan lähelle toisiaan, kun etummainen auto kerää taaempana ajavaa autoa enemmän matkustajia ja samalla jää jälkeen aikataulustaan. Tilanne on tyypillinen etenkin tiheävuoroisilla linjoilla.
Haluaisin suosikkilinjalleni lisää lähtöjä ja/tai paremmat aikataulut
Parannamme linjojen matkustusmukavuutta ja luotettavuutta mahdollisuuksien mukaan. Jos linja on jatkuvasti ylikuormitettu, on tarjontaa mahdollista lisätä. Vuorovälin tihentäminen arvioidaan aina taloudellisen tilanteen mukaan. Lähdön lisääminen ruuhka-aikaan on kalliimpaa, sillä se vaatii useimmiten ylimääräistä kalustoa ja kuljettajan.
Muutaman minuutin muutos yhteen lähtöön voi edellyttää myös muiden saman päivän lähtöjen muuttamista, millä voi olla vaikutusta useiden satojen ihmisten liikkumiseen. Muutos vaikuttaa monesti myös suunniteltuihin vaihtoyhteyksiin.
Miksi aikataulut eivät aina sovi yhteen koulujen alkamis- ja päättymisaikojen kanssa?
Yleensä saman linjan reitillä on useita eri kouluja ja koulujen alkamis- ja päättymisajoissa on koulu- ja kuntakohtaisia vaihteluita. Kun yhdeltä asuinalueelta kuljetaan useisiin kouluihin, ja vastaavasti yhteen kouluun tullaan useilta eri asuinalueilta, voi olla käytännössä mahdotonta järjestää bussiaikataulut niin, ettei odotusaikaa ennen koulupäivän alkamista tai koulupäivän päätyttyä jäisi lainkaan.
Miksi kesäaikataulut ovat olemassa?
Kesäisin joukkoliikenteessä on vähemmän matkustajia kuin talvella. Kesälomat ja pyöräily houkuttavat matkustajia toisaalle, eikä joillakin reiteillä kannata liikennöidä lainkaan kesäaikana. Kun matkustajia on vähemmän, myös lipputulot jäävät pienemmiksi. Lähtöjä on vähennetty kesäksi sieltä, missä matkustajien vähenemä on merkittävää. Harvemmat kesäaikataulut helpottavat myös kuljettajien lomien järjestämistä.
Miksi vakioreittiäni on muutettu?
Joukkoliikenteen linjaston suunnittelussa keskeisenä ajatuksena on, että mahdollisimman kattavat joukkoliikenneyhteydet voitaisiin järjestää mahdollisimman suurelle matkustajamäärälle. Yksittäisten matkustajien näkökulmasta muutokset voivat olla myös huononnuksia.
Millä perusteella pysäkit sijoitetaan bussireittien varsille?
Kaupunkialueella pysäkit pyritään sijoittamaan niin, että lähimmän linjan pysäkille pääsee kävellen kohtuullisessa ajassa. Kohtuullisena pidettävän matkan pituus riippuu alueesta.
Pysäkkisuunnitteluun vaikuttavat vaihtoyhteyksien toimivuus ja palvelut, kuten sairaalat, palvelutalot ja ostoskeskukset. Saman linjan pysäkkiväli ei saa myöskään olla liian lyhyt, jotta matkanteko ei hidastu tarpeettomasti. Pysäkkien paikkoihin vaikuttavat myös kadun kaarteet, mäet ja risteysalueet. Asumiselle aiheutuvat häiriöt pyritään minimoimaan.
Täytyykö kuljettajalle erikseen mainita, jos haluan ostaa lasten lipun?
Jos olet 7-16-vuotias eli oikeutettu ostamaan matkalipun lasten hinnalla, sinun tulee mainita asiasta erikseen kuljettajalle, jotta hän voi veloittaa matkastasi oikean hinnan. Varaudu pyydettäessä todistamaan ikäsi.
Kuljettajalla ei ole velvollisuutta arvioida matkustajan ikää, vaan on ensisijaisesti matkustajan vastuulla kertoa mahdollisesta oikeudesta alennukseen.
Onko armeijassa oleville tai siviilipalvelusta suorittavilla oikeutta alennukseen OSL:n busseissa?
Varusmies- tai siviilipalvelusta varten ei ole olemassa erillisiä alennuslippuja. Varuskunnasta voi tiedustella mahdollisia bussilippuja palvelukseen kuuluvien matkojen tekemiseen.
Saanko lipun hinnan takaisin, jos bussi on myöhässä?
Liikennehäiriö, esimerkiksi vuoron puuttuminen tai etuajassa tai myöhässä tuleminen, ei oikeuta matkalippujen takaisin maksamiseen tai korvaavasta kuljetuksesta aiheutuneiden kulujen korvaamiseen.
Voiko tietyn vyöhykkeen kausilippuun ostaa lisälipun, jolla voi matkustaa kyseisen vyöhykkeen ulkopuolelle?
Tarvitset koko matkalle lipun, joka oikeuttaa matkustamaan lähtöpysäkiltä jättöpysäkille. Esimerkiksi A-vyöhykkeen kausilippu ei siis kelpaa osamaksuna matkustettaessa Muhokselle.
Mikä on matkakortti?
OSL:n matkakortti on osa valtakunnallista joukkoliikenteen lippujärjestelmää Walttia. OSL:n kausilippujen lisäksi voit ladata kortille arvoa, jolla voit ostaa bussilippuja myös muilla Waltti-paikkakunnilla. Vastaavasti Oulun seudun liikenteessä voi ostaa lipun muiden samaan järjestelmään kuuluvien kaupunkien Waltti-matkakortille ladatulla arvolla.
Jos ostat OSL:n matkakortille ladatulla arvolla kertalipun OSL:n alueen ulkopuolella tai jos sinulla on jonkun muun alueen Waltti-matkakortti ja ja haluat ostaa kertalipun OSL:n liikenteessä, paina bussin lipunlukijalaitteesta ensin painiketta "poikkeusmatka". Sinulle avautuu näkymä, josta voit valita vyöhykkeet, jonne matkasi ulottuu. Voit myös pyytää kuljettajaa valitsemaan vyöhykkeet puolestasi. Vyöhykevalinnan jälkeen leimaa matkakortti lukijassa. Näin toimien varmistat, että ostat lipun vain matkustamallesi reitille.
Kausilippu on voimassa vain yhdellä joukkoliikennealueella, eli OSL:n matkakortille ladattu kausilippu toimii vain OSL:n toimialueella.
Miten voin hankkia oman matkakortin ja ladata sen?
Voit ostaa matkakortin Waltti-verkkokaupasta tai Oulu10-palvelupisteestä. Bussilippuja ja arvoa voit ladata verkkokaupassa tai missä tahansa Oulun seudun liikenteen lippuja myyvässä pisteessä (R-kioskit, Oulu10) ja lippuautomaalilla.
Miten saan liikuntakäytössä olleelle Oulun kaupunkikortille ladattua bussilippuja tai arvoa bussilippujen ostamista varten?
Käy Oulu10-pisteessä aktivoimassa kortin joukkoliikenneominaisuus. Valitettavasti ensin esim. liikuntakäytössä olleelle kortille ei voi nettikaupassa itse aktivoida joukkoliikennekäyttöä.
Mikä on kausilipun ja arvolipun ero?
Kausilipun voimassaoloaikana voit matkustaa valitsemillasi vyöhykkeillä niin paljon kuin haluat. Voit esimerkiksi ostaa kortille 30 päivän kausilipun haluamallesi vyöhykkeelle ja ladata sille lisäksi rahaa 20 euroa siltä varalta, että sinun täytyy välillä matkustaa normaalin liikkumisalueesi ulkopuolelle tai sitä suppeammalle alueelle. Kortille ladattu arvo vähenee sitä mukaan, kun ostat arvolla lippuja. Arvolla voit ostaa lipun myös mukanasi matkustavalle henkilölle.
Mitä vyöhykkeillä tarkoitetaan? Miten osaan valita oikeat vyöhykkeet?Liikennöintialue on jaettu vyöhykkeisiin. Voit tarkistaa sinulle sopivan vyöhykkeen reittioppaasta valitsemalla reitin, jota haluat kulkea. Tarvittaessa asiakaspalvelumme auttaa. Vyöhykevalinta vaikuttaa lipun hintaan. Lähi-vyöhyke sisältyy ilman lisämaksua A-vyöhykkeeseen, mutta voit ostaa lipun pelkästään Lähi-vyöhykkeelle.
Mitä eroa on henkilökohtaisella ja haltijakohtaisella kortilla?
Henkilökohtaista korttia voi käyttää ainoastaan se henkilö, jonka nimissä kortti on ostettu. Henkilökohtaisen kortin pystyy sulkemaan, jos kortti katoaa. Tällöin kortin löytäjä ei voi käyttää korttia matkustamiseen ja käyttämättömät matkat voi siirtää uudelle kortille.
Haltijakohtaista korttia voi käyttää kuka tahansa, jolla kortti on. Haltijakohtainen kortti ostetaan aikuisen ikäryhmälle. Lapsi voi matkustaa aikuisen kortilla, mutta tällöin kortilta veloitetaan korkeampi aikuisen lipun hinta myös lapsen matkasta. Haltijakohtaisella kortilla voi myös usea henkilö matkustaa yhtä aikaa: kun nouset bussiin, kerro kuljettajalle, monenko henkilön matka kortilta veloitetaan.
Haltijakohtaisen matkakortin käyttö vastaa käteisen rahan hallussapitoa ja käyttöä. Haltijakohtaisia matkakortteja ei voi sulkea, eikä niissä olevia lippuja voi siirtää toiselle kortille. Haltijakohtaista korttia ei voi ostaa netistä, vaan sitä myydään vain lipunmyyntipisteissä.
Miten toimitaan, jos kortilla haluaa matkustaa kortille määriteltyjen oletusvyöhykkeiden ulkopuolelle?
Korttiin ladataan ensimmäisen oston yhteydessä oletusvyöhykkeet. Kausilippu oikeuttaa matkustamaan vain niillä vyöhykkeillä, joille lippu on ostettu.
Sen sijaan matkakortille ladatulla arvolla voit ostaa lippuja oletusvyöhykkeistä poikkeaville vyöhykkeille Jos haluat matkustaa arvolla ennalta määriteltyjen vyöhykkeiden ulkopuolelle tai niitä suppeammalle alueelle, paina bussin etälukijasta Poikkeusmatka-painiketta. Sen jälkeen valitse vyöhykkeet, joilla matkustat, ja leimaa korttisi etälukijassa.
Kun kortilla on samanaikaisesti sekä kausi- että arvolippu, maksulaite valitsee kortilta aina käyttöön kausilipun. Mikäli haluat käyttää kortilta kuitenkin arvoa, paina bussin etälukijasta Poikkeusmatka-painiketta. Jos maksat kortillasi useamman henkilön matkan, oletuksena on, että ensimmäinen veloitus tapahtuu kausilipulta ja seuraava kortille ladatulta arvolta.
Voiko OSL:n matkakortilla maksaa kaverinkin matkan?
Matkakortille ladatulla arvolla voi maksaa toisen samaan tai alempaan ikäryhmään kuuluvan henkilön matkan. Kortti käytetään tällöin bussin kortinlukijassa kahdesti (tai niin monta kertaa, kuinka monesta matkustajasta maksaa). Mikäli matkaan sisältyy vaihto, riittää, kun korttia käytetään toisen bussin lukijassa yhden kerran. Jos esimerkiksi vanhemmat haluavat maksaa omalla kortillaan lapsensa matkan, lapsesta peritään tällöin aikuisen hinta.
Matkahuollon korteilla matkustaminen OSL:n liikenteessä
Matkahuollon korteilla ei voi matkustaa Oulun seudun liikenteessä. OSL:n linja-autoissa käy vain OSL:n liput.
Ketkä saavat istua invalidipaikoilla?
Jos autossa on tilaa, invalidipaikat ovat kaikkien matkustajien käytössä. Ne on kuitenkin tarkoitettu ensisijaisesti vanhuksille, vammaisille ja muille sellaisille matkustajille, jotka erityisestä syystä tarvitsevat istumapaikkaa. Ota toiset matkustajat huomioon, ja luovuta paikka tarvittaessa sitä enemmän tarvitsevalle. Esimerkiksi nuori ja hyväkuntoinen antaa istumapaikan iäkkäälle ja heikkokuntoiselle.
Miksi pitää näyttää pysähtymismerkkiä?
Kun pysäkillä pysähtyy useita busseja, pysähtymismerkki kannattaa tehdä kättä heilauttamalla. Bussien pysähtyminen varmuuden vuoksi pysäkillä pidentää matka-aikaa.
Pimeään vuoden aikaan kuljettaja havaitsee sinut pysäkiltä paremmin, kun heilautat heijastinta, matkakortin suojakotelon heijastavaa puolta tai päällä olevan kännykän näyttöä bussin tulosuuntaan.
Miksi kantoliinassa oleva lapsi ja äiti ei voi matkustaa ilmaiseksi?
Kantoliinassa tai rintarepussa oleva lapsi on turvallisesti sylissä tai sidottuna kehoon. Bussiin noustaan tässä tapauksessa etuovesta, jolloin vanhempi voi samalla suorittaa maksamisen ennen istumaan menemistä. Lasta ei näin ollen tarvitse jättää maksamisen vuoksi yksin.
Rattaiden tai vaunujen kanssa noustaan sisään keskiovesta. Lastenvaunuja kuljettava aikuinen voi matkustaa määrätyillä alueilla maksutta, jotta lasta ei tarvitse jättää yksin vaunuihin tai rattaisiin matkalipun maksamisen ajaksi. Vaunujen kanssa matkustavan on matkan aikana lukittava vaunujen rattaat sekä pidettävä kiinni vaunuista.
Miksi lastenvaunujen kanssa ei voi matkustaa maksutta kuntarajan yli?
Maksuttomat lastenvaunumatkat perustuvat kuntien itsenäisiin päätöksiin. Pitkien lastenvaunumatkojen maksuttomuus saattaisi myös johtaa lastenvaunuille varattujen tilojen ruuhkautumiseen. Kuljettajalla on oikeus olla ottamatta kyytiin lastenvaunujen kanssa matkustavaa, mikäli vaunuja ei voida suuren matkustajamäärän takia sijoittaa turvallisesti niille varattuun paikkaan.
Saako lemmikkieläintä kuljettaa bussissa?
Lemmikkieläimen saa kuljettaa bussissa maksutta. Perustellusta syystä kuljettaja voi kieltäytyä ottamasta lemmikkieläintä kyytiin. Perusteltu syy on esim. autoon ennen lemminkin kanssa matkustavaa noussut allerginen matkustaja. Omistaja on vastuussa siitä, ettei eläimen kuljettamisesta aiheudu häiriötä muille matkustajille tai haittaa kalustolle.
Saako polkupyörää ottaa mukaan bussiin?
Kuljettajalla on oikeus kieltäytyä ottamasta kyytiin tavaraa, josta aiheutuu vaaraa tai häiriötä muille matkustajille tai kalustolle, tai joiden kuljettaminen vie tilaa muilta matkustajilta.
Polkupyörät kannattaa pyrkiä kuljettamaan ruuhka-aikojen ulkopuolella, jolloin niille löytyy varmimmin tilaa autosta. Polkupyörän kanssa matkustavan on pidettävä pyörästä kiinni matkan ajan.
Polkupyörän kuljettamisesta peritään kuljetusmaksu 2,00 €/pyörä, joka on toistaiseksi maksettava käteisellä. Kuljetusmaksu ei sisällä vaihto-oikeutta.
Polkupyörien kuljetusmaksua voidaan soveltaa myös suurikokoisiin potkupyöriin ja muihin vastaaviin kulkuneuvoihin. Sen sijaan ilmaiseksi saa kuljettaa taittopyörät taitettuna, alle 7-vuotiaiden lasten polkupyörät sekä pienet potkulaudat ja vastaavat kulkuneuvot.
Poikkeuksia lastenvaunujen, polkupyörän ja lemmikin kanssa matkustamiseen
OSL:n liikennettä osittain täydenvällä ELY-keskuksen järjestämällä linjalla 59 Oulu-Hailuoto liikennöitsijä määrittelee matkustusehdot, ja päättää matkatavaroiden kuljettamisesta ja niiden hinnoista. Linjalla peritään 3,30 euroa lastenvaunuista, pyörästä tai isosta koirasta. Tarkista hinta linjan liikennöistijältä.